Matkakertomuksia Venäjä

Matkat & Lennot

Matkailijat.net » Matkakertomukset » Venäjä »

Lahdenpohjassa syksyllä

Kirjoittaja: barinja
Kohdemaa: Venäjä
Kohde: Lahdenpohja
Kirjoitettu: 16.1.2009
Lukijoita: 14913

Kiinnostus Lahdenpohjaa kohtaan heräsi jostakin television Karjala-ohjelmasta joku vuosi sitten. Koska Sortavalasta ei ole pitkäkään matka Lahdenpohjaan (n. 40 km), oli helppo päätös käydä tsekkaamassa sekin siitä pois, tunnin ajomatka.

Majoituttiin siis matkaa varten Piipun Pihaan, jossa pahin ruuhka syksyllä oli jo ohi.

Ravintola ja aulan baari ovat kauniit, huoneet vielä vaatisivat remonttia mielestäni.

Näkymät olivat teollisuusalueen puolelle, mutta ranta-alue on hotellin ulkopuolella hoidettu ja kaunis, vieressä Riekkalansaari mökkeineen.

Aamulla matkaan. Tie on niitä suomenaikuisia, mutkainen, mäkinen, ja muutama aika vaarallisen näköinen kallioleikkaus. Asfalttipäällyste on mukiinmenevä. Jonkin verran vaaralliseksi matkan tekevät paikalliset kuskit, jotka laskevat menemään tuhatta ja sataa, mutkissa ohitukset ovat tavallisia. Tämmöiset turistit jotka pysähtelevät ihailemaan maisemia ja ajelevat ajan kanssa, ovat helisemässä.

Mutta syyspäivä oli kaunis, ja niin tultiin Jaakkiman entisen kirkon kohdalle. Komia on ollut kirkko, rauniotkin ovat vaikuttavat. Lahdenpohja on tässä, tie kääntyy hiukan takakäteen ja alamäkeen.

Olemme kaupungissa. Täällä on paljon jäljellä suomen ajalta rakennuksia, kauppa- ja ravintolarakennus keskustassa. Kauppataajaman ulkopuolella ovat ns. ”hrutsevkat”, taajamallinen venäläisiä kerrostaloja omana alueenaan.

Mutta mikä ihastuttava tori!

Kortteleiden välissä on veistetyt pylväät, joiden välistä tullaan venäläisittäin katettujen kojujen ja kauppiaiden telttojen alueelle. Vanhimmat torikojut ovat vielä jäljellä, huonokuntoisina jo tosin, ilmeisesti liittyen vanhaan kauppahallirakennukseen. Mielestäni ne olisivat säilyttämisen arvoisia, mutta ehkä se on jo myöhäistä.

Hyvää tavaraa ovat mummot tuoneet myytäväksi kasvimaalta, lisäksi tietysti ammattikauppiaiden tavaravalikoima.

Etsimme ruokapaikkaa, ja sellainen löytyykin.

Venäjällähän on jo tuttua se, että mitä arveluttavimman näköisen rakennuksen sisälle kun uskaltautuu menemään huonohkosta kapeasta ovesta, onkin yllätys se, että sisätilat ovat siistiksi remontoidut, on kivat kalusteet jne. Niin kävi nytkin, saatiin oivalliset kuumat borssit, ja jytävideo jyskytti ruokailuun tahtia.

Jatkettiin kaupungilla kävelyä. On sanottava rehellisesti, että sana ”kaupunki” tuntuu hieman yliampuvalta. Mieluummin käyttäisin sanaa kauppala, jos sellaisia olisi vielä olemassa. No, täällä on. Puistokujanne on kaunis, tietyllä tavalla villiintyneen tuntuinen, puut varjostavat pensasistutuksia ja on kuin kävelisi tunnelissa. Kujan päässä on kivinen kansakoulu ja kadun varrella sairaala. Muut kadut ovet suomalaisittain kapeita omakotitaloineen molemmin puolin katua.

Kun tullaan rantaan, on siellä Lahdenpohjan elinkeinojen sydän; tehdas joka valmistaa huonekaluja Ruotsin vientiin, menekki on hyvä.

Rantatorin reunalla on kaksi, oikeastaan kolme hotellia, Annika on uusin, ja Karlen joka on entinen rautatieaseman rakennus, on täysin sisältä remontoitu hotelliksi. Lisäksi sivummalla on Vihreä Hotelli.

Täällä, ja firmaan liittyvissä majoitusrivitaloissa majoittuu paljon suomalaisia metsätyönjohtajia ja muuta ammattiväkeä. Ei kuitenkaan niin paljon, ettei meille löytyisi sijaa majatalossa, saamme siis kaksi kahden hengen huonetta uudesta Annikasta. Hinta henkilöltä 20 euroa, ynnä satanen autopaikasta. Varsin kohtuullista. Huoneissa on uutta, kaunista ja siistiä. Majoitus maksetaan ja avaimet saadaan Karlenista, toiselta puolen toria. Annikan alakerrassa on ravintola, jossa istumme iltaa, aivan rauhassa omalla porukalla, täkäläiset eivät ole tänään liikkeellä.

Aamupalasta oli kyllä puhetta, mutta aamulla ei sitä ole. Pyynnöstä paikalla liikuskeleva naishenkilö kuitenkin tuo leivänpalat, voinpalasen ja kahvia. Tyydymme näihin ja käymme kaupoista ostelemasta eväitä paluumatkaa varten. Katsellaan toria, kangaskauppa löytyy, ja erittäin hyvin varustettu rakennustarvikeliike. Näkee, että remontti ja rakennustarvikkeille on menekkiä.

Matkalla on kaunis kylä, Miinala. Aitauksessa laiduntaa kymmenkunta lehmää joita lypsylle noutamaan hiljalleen kerääntyy kyläläisiä. Jutellaan, availlaan porttia. Elikot eivät olekaan halukkaita lähtemään kotia kohti. Pyydän saada ottaa valokuvan, emännät estelevät, eihän nyt näissä vaatteissa. Karjasta saan ottaa kuvia. Sanon lehmille: ”Ulybka, pazalusta”. Otettuani kuvat lähteekin karja köntystelemään tielle, ja kukin kääntyy omia aikojaan kotipolulle, väki kuljeksii perässä rupatellen.

Eväät syödään maisemaa ihaillen Kortelan tienovilla.

Haapalammilla on iso karjatila, pelloilla kyllä melko paljon miehenkorkuista jättiputkea.

Niin on tämä kulma tutkittu. Tullaan vielä toistekin, ehkä kesällä.