Costa Rica on pieni valtio, joka sijaitsee Väli-Amerikan sydämessä. Idässä maa rajoittuu Karibianmereen ja lännessä puolestaan Tyyneenvaltamereen. Costa Ricassa rantaloman voi vaivatta yhdistää viidakkoseikkailuun tai tulivuoriretkeen. Costa Rica pitää poikkeuksellisesta luonnostaan hyvää huolta. Vaikka maa onkin pieni, löytyy sieltä tekemistä yllin kyllin.
Costa Rican pääkaupunki San José on maan suurin kaupunki ja se sijaitsee noin 1200 metriä merenpinnan yläpuolella, vuoristotasangolla. San José on kasvanut viime vuosina nopeasti ja on Costa Rican suosituin matkailukohde. Kaupunki sijaitsee keskellä Costa Ricaa, joten niin Tyynenmeren kuin Karibianmeren rannoille on noin 3 tunnin matka. San José on surffauksen paratiisi ja tuotteita löytyy edullisesti joka lähtöön. Kaupunki on myös jaettu useisiin alueisiin, joiden kanssa matkailijan kannattaa olla tarkkana.
Kolumbus rantautui nykyisen Costa Rican alueelle jo 1500-luvulla, neljännellä ja viimeisellä matkallaan. Maa valloitettiin nopeasti ja Costa Ricasta tuli Espanjan siirtomaa lähes 300 vuodeksi. Itsenäiseksi maa julistautui vuonna 1838. Costa Rican virallinen kieli on näin espanja, mutta San Joséssa ja muissa turistikohteissa pärjää myös englannilla.
Itse San José on perustettu oikeastaan vasta 1700-luvun lopulla, jonka takia siellä ei näy espanjalaisen kolonialismin vaikutteet yhtä selvästi kuin suuressa osassa muuta Costa Ricaa. San José oli oikeastaan vain pieni kylä vuoteen 1824 asti, jolloin Costa Rican ensimmäisillä vaaleilla valittu valtionpäämies siirsi hallituksen San Joséen, pois vanhasta pääkaupungista Cartagosta. San Josén nuoren iän takia kaupungista puutuu myös kolonialistiajan arkkitehtuuri, joka on hyvin näkyvissä muiden Latinalaisten maiden pääkaupungeissa.
San Josésta pohjoiseen sijaitsee yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista, Arenal, joka on matkailijan ykköskohde. Tyynenmeren rannalla puolestaan on toinen toistaan mahtavimpia rantakohteita, joista Tamarindo on suosituin. Etelämpänä sijaitsevat kansallispuistot, joissa pääsee viidakkoretkille sekä nauttimaan ylellisestä rantaelämästä. Karibianmeren puoli tarjoaa matkailijalle puolestaan Tortugueron kansallispuiston lukuisine laguuneineen. Täällä melontaretki on kokeilemisen arvoinen. San Joséssa vieraillessa kannattaa ehdottomasti tehdä retkiä lähiseuduille, sillä niin Costa Ricasta saa eniten irti. Pieni maa ja San Josén keskeinen sijainti antavat kiertomatkoille hyvät edellytykset. Paras aika matkustamiseen on joulukuusta huhtikuuhun, kuivan kauden aikaan.
Muutoin Costa Rica kuuluu subtrooppiseen ilmastoon, joten maasta löytyy kaksi vuodenaikaa. Kuivakausi ja sadekausi. Sadekausi kestää toukokuusta marraskuuhun. Vaikka Costa Rica on pieni valtio, vaihtelee ilmasto reilusti alueittain. Karibianmeren rannikko on sateisinta aluetta, kun taas Tyynenmeren puolella on kuivinta.
Liikkuminen San Joséssa ja koko Costa Ricassa on bussilla halpaa mutta epämukavaa. Tiet ovat usein huonossa kunnossa, jonka takia oman auton vuokraamistakaan ei aivan kokemattomille kuskeille suositella. Bussia käytettäessä on otettava huomioon, että määränpäähän saattaa olla menossa kymmeniä eri busseja, jokainen eri reittiä.
Costa Rican valuutta on colón, joka yhdessä dollarin kanssa käy maksuvälineenä. Colónien käyttö on kuitenkin suositeltavaaa. Costa Rica on edullinen kohde länsimaalaiselle matkaajalle, mutta silti se on yksi Väli- ja Etelä-Amerikan kalleimmista maista. Illallinen maksaa noin 8€ ja olut noin 2€.
Costa Rica tarjoaa elämyksiä varsinkin luonnonystäville. Trooppiset palmurannat ja lumoavat laguunit, yhdessä rennon elämänmenon kanssa tuottavat lyömättömän yhdistelmän. Costa Rican kaukaisen sijainnin ja eksoottisuuden vuoksi kannattaa matkaan varata aikaa kaksi viikkoa, toki viikossakin ehtii nähdä paljon. Matkatoimistoista muun muassa Area järjestää räätälöityjä omatoimimatkoja Costa Rican San Joséen.
Teksti: Sari Saari
© 2008 - 2025 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme
0.017367839813232|1736359031.7455|1736359031.7281