Usean matkatoimiston valikoimassa on räätälöityjä matkoja tai erikoisempia lähtöjä ympäri maailman. Yksi mielenkiintoinen erikoismatka on Lomamatkojen järjestämä uudenvuoden matka Kiinaan. Matka kestää yksitoista päivää, joiden aikana yövytään yhteensä viisi yötä Shanghaissa, kaksi yötä Suzhoussa ja kolme yötä Hangzhoussa.
Kiina on väkiluvultaan maailman suurin maa, joten matkan aikana voi huomata uskomattoman vilkkaan ihmismassan liikehdinnän. Kiinaan tehdään myös kiertomatkoja, mutta jos haluat tutustua juuri kaupunkielämään, niin uudenvuoden matka Kiinaan on hyvä vaihtoehto. Kiinan hintataso vaihtelee huomattavasti eri puolilla maata, joten aina et voi ostaa kaikkea halvalla. Kuitenkin Kiinasta on helppo löytää halpoja tuotteita kotiin tuotavaksi. Suurissa kaupungeissa myydään merkkituotteita varsin kalliillakin, joten et välttämättä saa aitoa tavaraa tuotavaksi Suomeen kovinkaan edullisesti.
Shanghain väkiluku on jopa 18 miljoonaa henkeä, joten ei ole ihme, että tilaa on jouduttu keksimään rakentamalla korkeita pilvenpiirtäjiä. Shanghai onkin varsin tunnettu juuri korkeuksiin yltävistä rakennuksista. Kaupunki on myös Kiinaan suurin ja tärkein talouselämän keskus, joten myös monet liikematkalaiset käyvät neuvottelunsa juuri Kiinan suurimmassa kaupungissa.
Turistin on kaikkein helpoin liikkua Shanghaissa metrolla, jossa opasteet ovat myös englanniksi. Kaupunki on jokseenkin länsimaalaistunut, joten voit syödä amerikkalaistyyppisissä pikaruokaloissa tai perinteistä kiinalaista ruokaa. Shanghai ei ole halvin paikka ostoksille, mutta löydät kaupungista myös halpoja paikkoja shoppailuun. Yökerhoja kaupungissa on lukuisia, ja ne ovat käytännössä lähes ilmaisia suomalaiseen makuun.
Taihujärven rannalla sijaitseva Suzhou on tunnettu puutarhoista, kanavista ja silkistään. Kaupunki sijaitsee Jangtsejoen alajuoksulla Shanghain länsipuolella. Suzhouta on kutsuttu idän Venetsiaksi, sillä sen läpikulkevan keisarikanavan ja muiden kanavien ylitse on rakennettu noin 1600 kivisiltaa.
Suzhou on kuuluisa puutarhoistaan, joista tunnetuimmat lienevät Nöyrän miehen puutarha ja Mestarikalastajan puutarha. Suosituimmissa puutarhoissa on pääsymaksu ovella, jonka jälkeen pääsee useiden muiden turistien keskelle ihmettelmään puutarha-arkkitehtuuria. Kannattaakin harkita myös pienempiä puutarhoja, joissa on vähemmän turisteja ja täten rauhallisempi ja intiimimpi tunnelma.
Historiallisesti merkittävä Hangzhou on yksi Kiinan muinaisista pääkaupungeista. Kaupunki on matkailijoiden keskuudessa nykyään tunnettu Länsijärven nähtävyyksistä ja luonnonkauniista maisemista. Länsijärven tunnetuimmat nähtävyydet ovat Ling Yin -temppeli, Solidaarisuuskukkula ja Harmonian Pagoda, joiden lisäksi itse kaupungissa on lukuisia museoita. Hangzhou sijaitsee lähes 200 kilometrin päässä Shanghaista. Kaupungissa vallitsee subtrooppinen ilmasto, joten niin kesät kuin myös talvet ovat leutoja.
© 2008 - 2025 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme
0.031648874282837|1736284567.7056|1736284567.674