Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?
26.9.2010 - Kanariansaaret

Gran Canaria - Matkat, kohteet ja yleistietoa Kanariansaarten Gran Canariasta

Gran Canaria - Matkat, kohteet ja yleistietoa Kanariansaarten Gran Canariasta

Kolmanneksi suurin Kanariansaarista on Gran Canaria, joka on pinta-alaltaan vain 1500 km2, mutta silti saaren korkein huippu yltää lähes kahteen kilometriin merenpinnasta. Suurinosa Gran Canarian asutuksesta on keskittynyt Las Palmasiin, joka on saaren pääkaupunki.

Maantieteellisesti Gran Canaria on hyvinkin moninainen, sillä pohjoisessa luonto on varsin vihreää, jonka vastineena etelässä sen sijaan on hyvinkin kuivaa. Etelä on hiekkaisia dyynialueita, mereenlaskevia jyrkkiä kallioita ja hiekkarantoja, mutta myös palmut ja pensaat kasvavat paikoittain. Dyynit ovat muodostuneet Sirocco-tuulien kuljettaessa hienoa hiekkaa Saharalta Gran Canarialle. Pohjoisen rehevimmillä alueilla viihtyvät banaanit, sitrushedelmät, kastanjat ja mantelipuut.

Matkakohteet

Las Palmas

Las Palmas on Gran Canarian suurin, joten siellä on myös parhaimmat mahdollisuudet shoppailuun ja suurin tarjonta erilaisia liikkeitä ja kauppoja. Muotiliikkeiden lisäksi on myös monia kauppoja, jotka myyvät kopiovaatteita. Kaupungissa voi yhdistää rantaloman kaupunkilomaan, sillä kaupungin edustalla on ainakin kolme suurempaa uimarantaa.

Playa del Ingles

Saaren eteläosassa sijaitseva Playa del Ingles on ollut suomalaisten keskuudessa yksi Gran Canarian suosituimmista matkakohteista jo pitkään. Playa del Inglesissä on myös paljon suomalaisten omistamia liikkeitä, joten se on oiva matkakohde sellaiselle, joka ei puhu englantia. Kylä on suunniteltu turisteja varten, mutta jos haluat nähdä alkuperäistä Gran Canariaa, niin voit lähteä vuokra-autolla tutkimaan saarta tai vaikka bussilla Las Palmasiin, josta on hyvät yhteydet joka puolelle.

Meloneras & Maspalomas

Maspalomas ja Meloneras ovat yhteenkasvaneita kyliä, jotka muodostavat varsin idylisen kyläkokonaisuuden. Meloneras tarjoaa uusia hotelleja, jotka on rakennettu varsin ilmavasti. Melonerasin ja Maspalomasin edustalla levittäytyy yksi koko Gran Canarian parhaista hiekkarannoista. Meloneras ja Maspalomas ovatkin ennen kaikkea rantalomailuun, syömiseen ja shoppailuun sopivia matkakohteita.

San Augustin

Gran Canarian San Augistin on Playa del Inglesistä itäänpäin sijaitseva hieman rauhallisempi lomakohde matkailijalle, joka haluaa välttää diskojen ääniä. San Augustinista pääsee rantapromenadia pitkin Playa del Inglesiin ja sieltä aina Melonerasiin asti. San Augustin on rauhasta nauttivan turistin rantalomakohde.

Puerto Rico

Puerto Ricoa  on pidetty Gran Canarian aurinkoisimpana matkakohteena. Puerto Ricon yläpuolisille vuorille voi lähteä patikoimaan ja ihastelemaan mahtavia maisemia. Kylästä on alle puolen tunnin matka bussilla Playa del Inglesin dyyneille, mutta itse Puerto Ricon hiekkaranta on oivallinen rantalomailuun.

Matkalle

Lähiaikoina matkattaessa kannattaa tarkistaa Gran Canarian äkkilähdöt, sillä niiden joukosta saatat löytää varsin edullisen matkan. Gran Canarian matkat on suosituimpia matkoja talvella, joten niitä tekevät monet matkatoimistot. Tutustu ainakin seuraavien matkanjärjestäjien valikoimaan:
Apollomatkat » Gran Canaria

Matkajuttuja maasta: Kanariansaaret

Matkajutut Kanariansaaret »

Hotelleja matkakohteessa

(2.5 tähden hotelli)

Green Park

alk. 520€
(3 tähden hotelli)

Karina

alk. 595€
(4 tähden hotelli)

Parque Cristobal

alk. 700€
(3.5 tähden hotelli)

Don Pedro

alk. 690€
(3.5 tähden hotelli)

Corona Blanca

alk. 555€
(4 tähden hotelli)

Riu Palmeras/Riu Palmitos

alk. 735€

Näytä lisää hotelleja »

Nopeat äkkilähdöt

Uusimmat matkajutut

© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.028587818145752|1733338011.9994|1733338011.9708