Corralejo -niminen kaupunki sijaitsee pohjoisessa Fuerteventurassa, joka tunnetaan vielä tänäkin päivänä hyvin idyllisenä ja rauhallisena lomakohteena. Corralejo sopii niin pariskunnille kuin koko perheenkin lomakohteeksi sen laajojen harrastusmahdollisuuksien ja turvallisen tunnelmansa vuoksi. Täällä pärjää hyvin englannilla.
Superlämmintä rantalomaa haikailevan on hyvä muistaa, että Corralejo on hyvin tuulinen paikka, ja tuuli voi toisinaan olla melko koleaakin. Lämpimänkin päivän jälkeen ilta saattaa olla tuulisuuden vuoksi hyvin kylmä. Osittain juuri tästä syystä Corralejo on hiekkadyynien ympäröimä, ja koko sen rantaviiva on lähestulkoon hiekkaista. Dyyneistä onkin tullut turisteille varsin suosittu matkakohde - monet matkustavat suurten dyynien luokse junalla ja kävelevät rantaviivaa takaisin - tai päinvastoin. Koko Corralejon rantaosuus on luonnonpuistoa. Kuten sanottu, kaupunki itsessään on melko tuulinen, joka mahdollistaa hyvin erilaiset vesiurheilulajit.
On myös hyvä huomioida ravintoloista sen verran, että valikoimaa on paljon, mutta mikäli mielit ruokailla tietynlaisessa paikassa, on varaus hyvä tehdä vähintäänkin edellisenä päivänä. Suosituimmat ravintolat nimittäin saattavat olla illan tullen hyvinkin täynnä, eikä ylibuukkausta harrasteta.
Corralejo tarjoaa useita erilaisia ja eri tasoisia hotelleja, joissa viihtyy krantumpikin matkailija. Lähes kaikissa hotelleissa on uima-altaat ja tasokkaat aamiaiset. Myös osa hotelleista tarjoaa lapsille omaa tekemistä ja muuta perheelle suunniteltua aktiviteettiä. Suosituimmat hotellit tosin menevät myös melko nopeasti, joten ne kannattaakin varata hyvissä ajoin ennen matkaa. Myös hotellin sijaintia on hyvä miettiä matkaseurueen kantilta - mitä rauhallisemman paikan tahtoo, sen kauemmas satamasta yleensä kannattaa mennä.
Corralejon nähtävyyksistä ehkä tavanomaisin mutta tunnelmarikkain on vanhakaupunki. Vanhakaupunki juontaa juurensa kaupungin kalastaja-ajoille, ja tämä keskittymä onkin sen vuoksi rakentunut sataman ympärille. Vielä tänäkin päivänä satamassa viettää aikaansa monen monta kalastajaa, ja satamasta järjestetään myös uintikilpailuja toiselle saarelle aika ajoin.
Corralejon satama on muutenkin suosittu, sillä sieltä järjestetään paljon erilaisia risteilyjä ja huviajeluita. Niihin voi ottaa lippuja suoraan satamasta. Risteilyjen kestot vaihtelevat, ja ne tarjoavat nähtävää ja koettavaa varmasti jokaiselle matkailijalle. Sataman läheisyydessä on myös uimaranta, joka on kuitenkin melko pieni ja ahdas.
Ahtaammalle uimarannalle onkin tarjolla toinen vastine - pienen kävelymatkan päässä satamasta on suurempi uimaranta, joka onkin suuremmassa suosiossa juuri paremman laatunsa ja kokonsa vuoksi. Rannoille on rakennettu puoliympyrän muotoisia kivimuureja suojaamaan rantalomailijoita tuulelta. Perhelomaa suunnittelevan tulee kuitenkin huomioida, että osa rannoista on pääasiassa nudistien suosiossa. Fuerteventuran yleiseen tyyliin nudismiin suhtaudutaan hyvin avoimesti, eikä nudistirantoja siten ole eroteltu ”normaalirannoista”. Yleensä nudistit kuitenkin rantalomailevat hieman syrjemmässä.
Fuerteventura tunnetaan turvallisena matkakohteena. Turismin vuoksi täälläkin on jonkin verran näpistelijöitä ja taskuvarkaita liikkeellä, joten varansa kannattaa pitää, sekä olla tarkka omaisuutensa kanssa, kuten muissakin lomakohteissa. Muuta rikollisuutta Corralejossa on hyvin vähän.
Corralejoon matka kestää lentokentältä n. 40 min autolla tai muulla moottoriajoneuvolla. Lentokentältä järjestetään mm. bussikuljetuksia Corralejoon, kuten muuallekin Fuerteventuraan. Kannattaa kuitenkin tarkistaa matkareitti, sillä joissakin bussilinjoissa on vaihto Puerto Ricossa. Corralejo kuuluu myös Lomamatkojen ja Apollomatkojen valmismatka valikoimiin.
Apollomatkat » Corralejo (Hotellit: Oasis Village ***, Atlantis Gran Hotel Bahia Real *****, Barcelo Corralejo Bay ****+, Atlantis Resort By Be Live ****, Atlantis Duna Park By Be Live ****, Clubhotel RIU Oliva Beach ****, Alisos Playa *** ja Dunas Caleta Club ***)
Katso myös Matkailijat.netistä: Äkkilähdöt Corralejo
Corralejon hintataso vastaa aika lähelle Suomen hintatasoa. Paikalliset ravintolat ja ruuat ovat lähes poikkeuksetta kuitenkin jonkin verran Suomen hintatasosta alempana. Edullisen matkan hapuilijoita suositellaan myös käyttämään hieman syrjäisempiä kauppoja ja pienempiä liikkeitä.
© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme
0.034446954727173|1733362371.4629|1733362371.4285