Finnmatkojen Fiesta-viikoilla Gran Canarialla esiintyy suomalaisia artisteja, jotka laulavat, tanssivat ja pursuavat iloista asennetta. Tapahtuman isäntänä toimii aina niin iloinen Marco Bjurström, ja lapsille esiintyy vauhdikas Kana. Tanssia ja laulua paikan päällä opettavat Pauliina Kiuru, Raili Ruutu, Raine Heiskanen, Peter Pihlström, Timo Kurvi ja Kaisu Kurki. Fiestan tapahtumat pyörivät Bahia Felizin ympärillä, ja tapahtumaa varten Finnmatkoilla on viisi laadukasta hotellia(3,5-4 tähteä).
Sunnuntaisin ja maanantaisin ohjelmassa on musiikkikoulu, jossa harjoitellaan suomalaisia sanoituksia, ja lauletaan yhdessä kotimaisia kappaleita. Viikon aikana ehtii oppia melodian lähes sataan lauluun Pauliina Kiurun opettamana. Lapsille järjestetään omaa ohjelmaa Kanan johdolla - lapset oppivat lauluja leikkien kautta. Sunnuntaisin, maanantaisin ja tiistaisin ohjelmassa on Finnmatkat tanssin huumaa -tanssikoulu, jonka vetäjänä toimii Marco Bjurström. Mukaan kuuluu niin afroa, latinoa, rockia, discoa, showta, kuin myös naminamia. Lapsille on samaan aikaan oma tanssikoulu, jossa ujoimmatkin lapset saadaan liikkumaan musiikin tahtiin. Fiesta-viikon ohjelman päättää Marco Bjurströmin juontama Grande Fiesta Show, jossa on riemukasta tanssia ja laulua. Shown ohjelmaan kuuluu aikuisten leikkimielinen laulufinaali ja lasten esitys. Illan esiintyjiä ovat Pauliina Kiuru, Peter Pihlström, Kaisu Kurki, Timo Kurvi ja Raine Heiskanen.
Bahia Feliz sijaitsee Gran Canarian kaakkoisrannalla, jolta on hyvät näkymät Atlantin aaltoihin. Alueen ympäristö on vehreää, ja ravintola-/ostostori Plaza Canaria sijaitsee keskeisellä paikalla. Playa del Inglesiin on vain seitsemän kilometrin matka.
© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme
0.031603097915649|1733366157.5367|1733366157.5051