Tunnus: Salasana:
» Rekisteröidy   » Salasana hukassa?

Näkökulmia Tukholmaan

Kirjoittaja: themos
Kohdemaa: Ruotsi
Kohde: Tukholma
Kirjoitettu: 23.4.2015
Lukijoita: 1567



Pohjoismaiden suurimmassa kaupungissa on ollut joskus vasemmanpuoleinen liikenne. Sen saattaa aavistaa T-Centralenissa, eli metron pääasemalla, jossa junat putkahtelevat esiin mustan tunnelin oudosta päästä. Hetken sitä ihmettelee kylttien ruuvipuolta. Kolmesta linjasta vihreä linja on vanhin, muut noudattavat jo nykyistä oikeanpuoleista menosuuntaa.
   Suomalainen lähestyy kaupunkia meren yli. Jotkut kääntyvät saman tien takaisin, sillä nyt ei tarvitse enää uida. Terminaalista läpi päässeet astuvat 900-vuotiaan vanhuksen helmoille, ja tuo ikä hyväksyy monenlaiset kansalaisuudet.
   Hän ei tuijota, ellet pyydä. Hän ei tuomitse, jos olet ylpeä.
   Kahden miljoonan ihmisen kaupunki on paljon enemmän kuin Gamla Stanin turistikatiska.


Liikkuminen


Tunnelbana (tunnelibaana) on ehdoton kulkuväline: noin 15 eurolla saat kioskeista muovikortin jolla istut vaikka koko päivän metrossa. Saat kokea elokuvamaisen entiselämyksen ihmisten istuessa joko uppoutuneena iPhoneensa, lehteensä, kirjaansa tai oman päähänsä. Ja mikä parasta; kukaan ei tuijota sinua, voivat jopa luulla sinua ruotsalaiseksi - jos pysyt hiljaa.
   Surkea ruotsinkielen taitoni sai ravistelun, kun vaunun vallanneet koululaiset kysyivät mitä kuvaan kamerallani. He eivät osanneet englantia, joten minun oli osattava ruotsia. He kuuntelivat ihailtavan kärsivällisesti.
   Sama kortti pätee busseihinkin. Niilläkin voit ajaa päätepisteelle, hypätä pois ja ihmetellä hetken ABC-kylää tai miljoonaohjelman taloja ja palata samaa tietä takaisin. Bussista on sitä paitsi paremmat maisemat.
   Arbete Bostad Centrum-lähiöt tarjosivat keskitetyn ratkaisun 50-60-luvun asuntopulaan. ABC-kylien tärkeimmät ominaisuudet, eli oma asunto, oma työpaikka ja omat palvelut  puuttuvat kokonaan miljoonaohjelman jättikerrostalolähiöistä, joiden asukkaat joutuvat päivittäin katsomaan liikkuvasta ikkunasta ulos samoja maisemia.
   Taksi: eksyminen Tukholmaan onnistuu ilman karttaakin. Silloin taksi pelastaa. Valetakseja liikkuu paljon, ja parhaiten vältyt turhalta ajeluttamiselta, kun autossa on joku seuraavista tarroista: Taxi Stockholm, Taxi 020 tai Taxi Kurir. Niissä käy luottokortit ja joskus kuljettaja kysyy suoraan: Silja eller Viking.


Pysähtyminen


Se on kaiken a & o. Itseensä voi vetää historiaa, apetta, taidetta, vaikutteita tai arkkitehtuuria, jokaiselle aistille kyllä löytyy nautintoa.
   Fotografiska on suunnattu ihmisille, jotka eivät valokuvaa tai ole siitä kiinnostunut. Muut käyvät siellä joka tapauksessa. Kaupunkiympäristö pursuaa kuvia, mutta tässä Vikingin terminaalin lähistössä olevassa varastorakennuksen näköisessä museossa kuvat ovat vertaansa vailla. 10 eurolla saat kolme kerrosta ajateltavaa, pääsyn kaupungin yhteen parhaimpaan kasvisruokaravintolaan upealla näköalalla, pääsyn kauppaan jossa myydään valokuvia kirjan muodossa sekä alakerran vessoihin.
   Lähtiessä pieni värillinen pyöreä tarra kuuluu siirtää kämmenselästä läheisen roskiksen kanteen.
   Valokuvataiteen museon pirtaan kuuluu, että siellä saa myös valokuvata. Jos sellaista nyt harrastaa.
   Koti-ikävän iskiessä suosittelen kolmea paikkaa: McDonald's, H&M sekä vanhassa kaupungissa, katutason alapuolella sijaitsevaa Vintage vaatekauppaa. Ainoat erot suomalaiseen pienen kaupungin vaatekirppikseen ovat ruotsin kieli ja kymmenkertaiset hinnat. Itse tuotteista ei voi päätellä kummassa maassa ollaan.
   Onneksi retroilu pysyy ruokapaikoista kaukana. Niissä saa tuoretta silmän ja makuaistin iloa.
   Paras pysähtyminen ei kuitenkaan katso paikkaa. Olitpa missä tahansa, istuudu hetkeksi ja katso ihmisiä. Heillä voi olla hoppu, he voivat selvitellä parisuhdeasioita puhelimessa eivätkä kaikki tukholmalaiset ole kauniisti ruskettuneita ja mallin mitoissa,  vaikka pukeutuvatkin tyylikkäämmin kuin suomalaiset. Paras hetki voi olla vaikka metron päätepysäkillä, jossa haet appelsiinin tummaihoisten kioskista.


Ihmiset


Ruotsin maahanmuuttopolitiikka näkyy keskustassa hyvin: valkoisempia ruotsalaisia saa etsiä. Ja hekin ovat niin hartaasti palvoneet aurinkoa tai solariumia, että keskusta näyttää isolta brasilialaiselta muotinäytökseltä.
   Ajatuksiaan suojatakseen monet kuuntelevat musiikkia kuulokkeista. Ainakin oletan, että niistä kuuluu jotain. Voivathan ne olla vain muodikkaat korvatulpat. Kuitenkin yliopistokaupunki on kuin virikemeri ja jos ei pidä varaansa, niska voi vääntyä sijoiltaan.
   Ihmisillä on hyvä ryhti ja katse siintää kauas eteen.
   Eräällä tunnelibaanan käytävällä kaksi teinipoikaa soittaa viulua täydellisesti. Säveltäjää tunnistamatta jään kuuntelemaan ja viskaan lopuksi 20 kruunua viulukoteloon. Kumarrankin vielä kiitokseksi.
   Ilmiselviä lahjakkuuksia.
   10 metriä eteenpäin istuu 60-vuotias koditon partaansa haroen. Koditon tai ei, rahattomalta hän näyttää ja kipon sisällön perusteella vähemmän huomioitu kuin viulistit. Siksi annan hänelle enemmän. Oikeastaan, jos olisin nähnyt hänet ensin, en olisi antanut viulisteille mitään.
   Mies, Christer Lindblom, kertoo englanniksi miten suorittaa ihmiskoetta; antavatko ohikulkijat enemmän rahaa jos katsoo heitä silmiin. Kyllä, kuulemma. Lapussa lukee "olen koditon, mutta huomenna täytän 60". Hänellä on tytärkin, mutta vaikenee kun kysyn lisää. Olemme yhtä mieltä viulistien taidoista ja että he olisivat voineet jättää tyhjät viulukotelonsa avaamatta, tulevat toimeen ilman almujakin. Tosin täytyy myöntää, että mieluummin heitä kuuntelee kuin koditonta katselee.
   Suurkaupunki sietää ja sulkee sisäänsä paljon, suurin osa aivan tavallisia ihmisiä. Ehkä juuri se kontrasti ison kaupungin kansainvälisyyden ja tavallisuuden välillä kiehtoo; oletko vieraileva turisti vai kanssaihminen - kielimuurikin on murrettavissa.

Kuvia matkalta

Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!

Tähän matkakertomukseen ei ole liitetty kuvia.

Kommentit

Tätä matkakertomusta ei ole vielä kommentoitu kertaakaan. Haluatko olla ensimmäinen kommentoija? Kirjoita kommenttisi alapuolelta.

Kommentoi

Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!

Suosikit

Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.

© 2008 - 2024 Matkailijat.net | Info | Mainosta sivuillamme

0.01186203956604|1733246477.809|1733246477.7971