Lontoossa kesällä 2005

Lontoo on kallis kaupunki lomakohteeksi, mutta toki tutustumisen arvoinen. Vuonna 2005 Lontooseen tutustuessamme punta maksoi noin puolitoista euroa, ja kaupunki oli muutenkin hintatasoltaan kallis, kokemuksemme mukaan jopa kalliimpi kuin Pariisi. Lontooseen matkaavan kannattaa siis ennen matkaa selvittää punnan ja euron välinen kurssi sekä suunnitella lomabudjettinsa mieluummin pikkuisen yläkanttiin.

Lentoliput ostimme Finnairin nettisivuilta (lennot British Airwaysin ja Finnairin yhteistyölentoja), ja hotellihuoneen varasimme myös netistä.

Olimme lähteneet kotoa ajamaan jo yöllä kello kolmen aikaan kohti Helsingin lentokenttää, joten olimme melko väsyneitä, kun saavuimme aamulla Lontooseen. Niinpä Heathrow´n lentokentälle saavuttuamme päätimme syödä eväitä, jotta jaksaisimme positiivisin mielin jatkaa eteenpäin kohti hotelliamme. Siinä eväitä syödessämme ympärillemme tuli melko pian kiukkuisen näköisiä turvamiehiä, ja pian oivalsimme, etteivät he olleetkaan meille vihaisia siksi, että söimme eväitä, vaan siksi, että olimme laskeneet matkalaukkumme käsistämme! Turvatoimet osoittautuivatkin matkamme aikana tiukoiksi vielä monen monta kertaa. Eikä tämä kaikki varmasti ollutkaan mitenkään liioiteltua, myöhemminhän terroristit iskivät tuhoisin seurauksin Lontoon maanalaiseen ja kaksikerroksiseen bussiin! Matkamme aikana kuljimme usein metrolla, ja huomasimme, että metroasemilta puuttuivat kokonaan roska-astiat – tämänkin seikan päättelimme johtuvan pommiuhasta.

Hotellimme ”Hyde Hotel London” sijaitsi rauhallisella alueella lähellä Hyde Parkia. Hotellimme oli kolmen tähden hotelli ja juuri meidän tarpeisiimme sopiva: Hotellihuoneessamme sai hyvät yöunet, siinä oli oma suihku, ja huone oli siisti. Lisäksi se sijaitsi lähellä metroasemia (esim. Bayswater ja Paddington) sekä linja-autopysäkkejä.

Tällä reissulla emme kokeneet suuriakaan kulinaristisia nautintoja. Esimerkiksi ensimmäisenä aamuna tilasimme hotellimme aamiashuoneessa englantilaisen aamiaisen (”full english breakfast”), joka ei osoittautunut kovinkaan hyvän makuiseksi. Lautasella oli paahtoleipää, kaksi paistettua kananmunaa, papuja, pahanmakuinen makkaranpala, herkkusieniä ja tomaatintapainen (, joka oli varmasti suoraan säilykepurkista). Muina aamuina haimmekin aamupalamme läheisestä Subway-myymälästä (täytettyä patonkia ja kahvia). Toisaalta usein kaupungilla kulkiessamme ostimme pikkunälän yllättäessä kerroskolmioleivät (sandwichit), jotka taas olivat kerrassaan herkullisia.

Matkan aikana näimme monen monta kertaa Big Benin ja parlamenttitalon (Houses of Parliament). Eräänä päivänä menimmekin seuraamaan ylä- (House of Lords) ja alahuoneen (House of Commons) istuntoja! Tämäkin kokemus edellytti toki jonottamista. Oli kuuma auringonpaahde, kun jälleen erään kerran kuljimme parlamenttitaloon jonottavien ohi ja pohdimme, jaksaisimmeko jäädä jonottamaan. Tuolloin mieheni kävi kysäisemässä lähellä seisovalta bobbyltä, kuinka kauan jonottaminen mahdollisesti kestäisi. Hän sai vastaukseksi, että keskimäärin puolesta tunnista tuntiin. Itse en tällä kerralla olisi arvannut jäädä jonottamaan, mutta onneksi poikamme Heikki halusi kaiken uhallakin jäädä, sillä pääsimme sisälle sittenkin yllättäen vain noin vartin jonotuksen jälkeen! Tosin sisälle päästyämmekin jouduimme vielä jonottamaan, ensin alahuoneen istuntoon, ja sitten ylähuoneen istuntoon. Täällä jonottaminen tapahtui kuitenkin onneksi istumalla seinien vieressä olevilla penkeillä.

Myöskään parlamenttitalossa ei voinut välttyä turvatarkastuksilta. Ensimmäisen kerran mentiin läpivalaisulaitteiden ym. läpi ihan vain päästäessä rakennukseen sisälle. Jälleen kerran laukkuni sisältö herätti epäilyksiä, ja se pengottiin perusteellisesti. Noiksi epäilyttäviksi esineiksi osoittautuivat käsien desinfiointiainepullo ja suunraikastussuihke. Lisäksi kumpaankin huoneeseen mentäessä jouduttiin jälleen kulkemaan niiden omien turvatarkastuksien läpi, ja jopa lompakot piti jättää säilytykseen, ennen kuin pääsi seuraamaan istuntoja.

Kaikki edellä mainittu kuitenkin kannatti. Rakennus itsessään oli sisältä loistelias, samoin kuin ylä- ja alahuonekin. Oli myös hienoa seurata varsin kiihkeältäkin kuulostavaa väittelyä, vaikkemme paljoakaan tainneet keskustelujen sisällöstä ymmärtääkään. Hauska yksityiskohta ylähuoneen istuntoa seuratessamme oli meitä turisteja kurissa pitävä järjestysmies, hänellä kun tuntui olevan huomautettavaa, vaikka kaikki muutenkin varmasti istuivat hiljaa paikoillaan istuntoa seuraten. Erityisen hauskaa minusta ja pojastani oli se, että perheemme pää, joka muutenkin on varsin hyvin käyttäytyvä ja rauhallinen luonteeltaan, tuntui olevan tuon vanhan järjestysmiehen silmätikkuna, mieheni kun ei ilmeisesti millään meinannut istua paikallaan juuri sillä tavalla kuin tämä järjestysmies oli päättänyt. Tämän kokemuksen jälkeen kahvihampaitamme alkoikin jo kolottaa, joten etsimme sopivaa kahvilaa, tällä kerralla se löytyi Oxford Streetin varrelta; nautimme varsin energiapitoiset kahvit leivonnaisineen: valkosuklaamokkakahvit ja suklaaleivokset.

Pariin kertaan, lähinnä iltaisin, kävelimme Hyde Parkissa ja Kensingtonin puistossa. Nämä ovat valtavan kokoisia puistoja laajoine nurmikenttineen ja valtavan suurine puineen – lämpiminä ja aurinkoisina päivinä varmasti upeita paikkoja piknikille! Nämä puistoalueet tuntuivat olevan myös hölkkääjien ja koiranulkoiluttajien suosiossa. Lisäksi pyöräilijöille ja rullaluistelijoille näytti olevan omat asvaltoidut polkunsa. Näimme myös Kensingtonin palatsin, prinssi Albertin muistomerkin sekä tietysti vielä prinsessa Dianan muistomerkin, tai oikeastaan kokonaisen alueen, joka on perustettu hänen muistokseen.

Eräänä päivänä menimme metrolla (CIRCLE LINE) kohti Tower Bridgeä, joka osoittautui varsin komeaksi sillaksi. Sitä onkin sanottu Lontoon kansalliseksi ikoniksi. Tower Bridgen yhteydessä oli myös sen historiasta kertova museo, johon tietysti myös tutustuimme. Tower Bridgeen tutustumisen jälkeen uuvutimme itsemme kävelemällä Petticoat Lanen markkinoille, jotka eivät kylläkään olleetkaan kovinkaan kummoiset, ilmeisesti näin keskellä viikkoa. Koska olimme jo jaloistamme aivan puhki, päätimme hypätä bussin kyytiin ja tämän jälkeen ajaa metrolla kohti Westminster Abbeyä. Sieltä päätimme kuitenkin kävellä tutustumaan Trafalgar Squarelle, jossa sijaitsee kuuluisa amiraali Nelsonin patsas. Aukiolla oli valtavasti ihmisiä, ja siellä näytti olevan jonkinlainen tapahtuma, joka jollain tavalla liittyi siihen, että Lontoo saisi olympialaiset järjestettäväkseen. Tapahtumassa sai seurata mm. hienoja musiikki- ja tanssiesityksiä.

Keskiaikainen Westminster Abbey, joka toimii kruunajaisten ja muiden suurten kuninkaallisten juhlien näyttämönä, on kuuluisa myös Britannian monarkkien hautapaikkana. Kirkko olikin täynnä erilaisia kuninkaallisten hautoja ja muita muistomerkkejä (valtava määrä patsaita). Itse en pitänyt kirkkoa tunnelmaltaan kovinkaan kauniina, koska se tosiaankin vaikutti lähinnä hauta- ja muistopatsaskokoelmalta - vaikka olivathan hautamuistomerkit toki hyvin näyttäviä. Tästä huolimatta jokaisen Lontooseen tutustuvan tulee toki ilman muuta tutustua tähän kuuluisaan kirkkoon! Kirkon yhteydessä toimii puolestaan hyvin mielenkiintoinen museo, jossa sai ihmetellä mm. eri kuninkaallisten kuolinnaamioita nukkejen muodossa ja puettuina.

Westminster Abbeystä kuljimme metrolla kohti seuraavaa kirkkoa, St. Paulin katedraalia, jossa mm. prinsessa Diana ja kruununprinssi Charles aikoinaan vihittiin. Katedraali oli toki hyvin komea, mutta ei sekään tunnelmaltaan läheskään yhtä hieno kuin esimerkiksi edelliskesänä Pariisissa näkemäni kauniit katedraalit. St. Paulin katedraalissa nousimme kierreportaita pitkin ”Kuiskausten galleriaan” (Whispering Gallery), jonka erikoinen akustiikka saa kuiskaukset kaikumaan tuomiokirkon kupolissa. Minä en enää tämän jälkeen uskaltanut lähteä nousemaan kohti katedraalin kupolin ”lyhtyä”, sillä jo tässäkin vaiheessa tunsin ikään kuin lattian alkavan keinua jalkojeni alla ja meinasin pyörtyä. Mieheni ja poikani kuitenkin jatkoivat ylös asti. Ylhäällä oli kuulemma erinomaiset näkymät yli koko Lontoon. Minä sen sijaan palasin alas ja jäin seuraamaan jumalanpalvelusta.

St. Pauliin tutustuttuamme kävimme MacDonaldsilla välipalalla ja sitten kävelimme St. Jamesin puiston halki kohti Buckinghamin palatsia. Puisto oli aika hauska kokemus – siellä ihmiset viettivät päivää nurmikoilla makaillen tai istuen ja ottivat aurinkoa, tai lepäsivät varjossa. Suuria lehtipuita, lintulammikoita jne. Alueella oli myös valtava määrä aurinkotuoleja. Mietimme, olivatkohan ne samaan tapaan vuokrattavia kuin etelän matkakohteissa olevat rantatuolit.

Buckinghamin palatsin luo saavuttuamme saimme pieneksi harmiksemme huomata, että kuuluisa vahdinvaihto tapahtuisikin vasta seuraavana päivänä. Niinpä seuraavana päivänä saavuimmekin jo hyvissä ajoin paikalle ja varasimme itsellemme paikat, joista näkisimme tuon näyttävän vahdinvaihdon hyvin. Luonnollisesti paikalla oli valtava määrä muitakin turisteja.

Harrodsin tavarataloon tutustuu varmasti jokainen Lontoossa kävijä, niin mekin tutustuimme. Siinä olikin niin hieno ja kallis tavaratalo, ettei siellä aina meinannut uskaltaa (tai kehdata) edes katsoa myytävänä olevia tavaroita, ruokia ym. Tavaratalo oli myös niin täynnä erilaisia hienoja osastoja, ettei sinne voinut olla eksymättä (vaikka suunnistusta harrastava mieheni olikin ottanut sisääntulon kohdalta tavaratalon kartan mukaansa).

Eräänä päivänä tutustuimme Luonnonhistorian museoon (Natural History Museum). Itse rakennus oli jo näkemisen arvoinen sekä sisä- että ulkopuolelta. Museo sisälsi hienoja kokoelmia – esillä oli dinosauruksia, hyönteisiä, kivilajeja, briljantteja ym. sekä mm. sinivalas, jonka valtava koko oli itselleni todella suuri yllätys. En ollut koskaan aiemmin voinut kuvitellakaan, kuinka hirvittävän iso sinivalas voi olla! Earth Galleries –osastolla sai myös käydä kokeilemassa eräässä huoneessa, miltä tuntuisi joutua maanjäristykseen. Tällä museolla riittäisi opetettavaa useammaksikin päiväksi!

Tutustuimme matkamme aikana myös British Museumiin, joka on maailman vanhin museo. Koko museon pinta-ala on 33 hehtaaria, joten päätimme tällä kerralla keskittyä pääasiassa itseämme valtavasti kiinnostavaan egyptiläiseen osastoon ja muumioihin. Todella hieno kokemus tämäkin!

Jokaisen kirjallisuuden harrastajan kohde Lontoossa löytyy osoitteesta Baker Street 221b. Ja miksiköhän? No tietysti siksi, että tässä osoitteessa asui Arthur Conan Doylen luoma hahmo Sherlock Holmes! Ainakin kuvitteellisesti! Tämä vuoden 1815 rakennuksessa oleva huoneisto on nimittäin muutettu sellaiseksi, kuin Holmesin asunto kirjoissa kuvataan. Huoneistossa on myös näyttely, jossa voi tutustua mm. Holmesin etsivätarvikkeisiin, piippuun, hattuun jne. Lisäksi näyttely sisältää vahanukkeasetelmia Conan Doylen Holmes-kirjojen tapahtumista. Kokonaisuudessaan hauska ja mielenkiintoinen kokemus, myös Holmesin hieno, kukkakuvioinen vessanpytty!

Madame Tussaud´sin vahakabinetti kuuluu myös Lontoon ”pakollisiin” tutustumiskohteisiin, vaikka sisäänpääsy verottaakin matkabudjettia aika kiitettävästi. Välttääksemme pitkällisen jonottamisen me päätimme eräänä aamuna hyvissä ajoin ennen kabinetin aukeamisajankohtaa lähteä tutustumaan tähän, jo lapsesta asti haaveilemaani kohteeseen. Perille tultuamme museon edessä oli kuitenkin jo aikamoinen jono oven edessä, vaikka aukeamisajankohtaan oli aikaa vielä 10 minuuttia. Mutta jonottaminen kuitenkin kannatti! Vahanuket olivat jopa niin aidosti ihmisen näköisiä, että välillä suorastaan pelotti. Paikalla olivat Tom Jones, John Travolta, Sean Connery, Madonna, Georg Bush, Tony Blair, Marilyn, Beatlesit, Julia Roberts, the Hulk, kuningatar Elisabeth, prinsessa Diana, Hitler, David Beckham ym. ym. Kaikkein ”kamalin” paikka tässä kohteessa oli ”kauhukammio”, ”the Chamber of Horrors”, jossa oikeat näyttelijät nukkejen joukossa esittivät sarjamurhaajia tai aaveita. Tätä painajaismaista käytävää pitkin kulkiessa ei vain etukäteen tiennyt, mistä ja milloin tuossa kaameassa ja hämärässä ympäristössä joku meinaa käydä yllättäen kimppuun. Vaikka itse kuulunkin kaikkein heikkohermoisimpien joukkoon, olen silti sitä mieltä, että tässä kammiossa kannattaa käydä ottamassa todella kylmät väreet iholleen sekä aistimassa tuo kaamea ”hannibalimainen” tunnelma. Paikkaa ei kuitenkaan suositella ihmisille, joilla on sydämen toiminnan kanssa ongelmia. Tuo varoitus kannattaa ottaa todesta! Vahakabinettikäynnin yhteydessä oli myös mahdollista käydä planetaarioesityksessä ”The journey to infinity”, kävimme katsomassa tuonkin esityksen.

Jonain iltana ajoimme kaksikerroksisen bussin kyydissä kaikista Lontoon postikorteistakin tutulle Piccadilly Circusille, jossa on myös kuuluisa Eros-patsas. Valokuvat tuolta paikalta napsittuamme lähdimme kävelemään pitkin Regent Streetiä, jonka varrella sijaitsee lukuisia tavarataloja yms. Kävimme tutustumassa lumoavaan lelukauppaan nimeltä ”Hamleys” sekä ”Liberty” –kangas- ja vaatetavarataloon. Tämän jälkeen kuljeskelimme pitkin Oxford Streetiä. Jonain toisena iltana taas tutustuimme Sohon kaupunginosaan ja Govent Gardeniin.

Jos vierailee Lontoossa lauantaina, kannattaa ehdottomasti käydä Notting Hillin kaupunginosassa Portobello Roadin markkinoilla! Itse en ainakaan ollut eläessäni ollut niin laajoilla – ja tunnelmallisilla - markkinoilla kuin nämä. Näillä markkinoilla myytiin jos jonkinmoista tavaraa: antiikkiesineitä, vanhoja sodanaikaisia kaasunaamareita, vaatteita, koruja, hedelmiä, leipomotuotteita, levyjä ym. - kaikkea mahdollista ja yleisesti ottaen varsin hyvänlaatuista tavaraa. Emmekä suinkaan olleet ainoat markkinoilla kävijät koko kolmen kilometrin pituisella markkina-alueella! Ostimme markkinoilta T-paidat, poikamme osti kahdet aurinkolasit, ja minä ostin vielä matkamuistoksi korun ja huivin.

Viimeisenä päivänä ajelimme metrolla hyvin kuuluisaan Modern Tate –museoon, josta noihin aikoihin kirjoitettiin lehdissäkin valtavasti juttuja. Kyseessä oli siis modernin taiteen museo, mutta suurinkaan osa tuon taidemuseon teoksista ei auennut meille, ja ihmettelimmekin, miksi ihmeessä vietimme aikaamme tässä museossa, koska emme siis juurikaan ymmärtäneet, mistä näissä teoksissa oikein oli kyse. Toki museossa oli hyvin kuuluisien taiteilijoiden teoksia, mutta silti… Niinpä päätimmekin poikamme toivomuksesta lähteä tutustumaan kokonaan toisenlaiseen museoon, The Imperial War –museoon. Tämäkin museo osoittautui hyvin perusteelliseksi sisällöltään ja kokoelmiltaan. Se käsitteli ensimmäistä ja toista maailmansotaa, ja museossa sai käydä myös kokeilemassa, millaista olisi olla sodanaikaisessa juoksuhaudassa.

Kaiken kaikkiaan Lontoossa on paljon mielenkiintoista nähtävää. Moniin muihin pääkaupunkeihin verrattuna ”elämäntahti” tuntui mielestämme huomattavasti rauhallisemmalta, ja iltaisin kaupunki tuntui hiljenevän ja rauhoittuvan, myös liikenteen osalta.

Merja

Kuvia matkalta

Klikkaa kuvaa nähdesi sen suurempana!

Kommentit

---

santtu - 1.3.2008
Oli todella mielenkiintoista lukea kokemuksiasi Lontoosta. Ihan oikeasti voin todeta, että näiden lukiemieni tekstieni jälkeen heräsi kiinnostus nähdä/kokea joskus myös Lontoo matkakohteena. Tähän mennessä suurin kiinnostus meillä on ollut vain ja ainoastaan tuonne kaukokohteisiin, mutta kirjoituksesi sai heräämään myös muunlaisen kiinnostuksen...

merja - 1.3.2008
Mukava lukea positiivista palautetta!

Kommentoi

---

Haluaisitko kommentoida tätä matkakertomusta? Kommentointi on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille, joten rekisteröidy!

Suosikit

---

→ Tilaa Matkakertomukset RSS-syötteenä.
→ Tilaa Matkailublogi RSS-syötteenä.